Värssypankki Värssypankki

Jos et osaa nauraa omille mokille, älä naura muidenkaan.

Arja Mäkelä

Oodi kissalle – Pablo Neruda, Andien mainingit, 1972

Eläimistä tuli susia, millä liikaa häntää, millä iso murheellinen pää. Vähän vähältä ne alkoivat sopeutua, kävivät maisemaan taloksi, saivät täpliä, somistuivat, joku lensi. Kissa, kissa yksin ilmaantui valmiina ja ylpeänä: se oli heti syntyään täydellinen, kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi. Ihminen haluaisi olla kala tai lintu, käärme saisi mielellään siivet, koira on pelkkä vikaan mennyt leijona, insinööri soisi olevansa runoilija kärpänen kokee lentävänsä kuin pääskynen, runoilija yrittää matkia kärpästä, mutta kissa haluaa olla vain kissa ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin, harmaasta aavistuksesta elävään hiireen, yön pimeydestä kultaisiin silmiin. Ei ole sen veroista ykseyttä, ei kuu eikä kukka ole rakennettu niin hyvin: se on niin yksi kappale kuin aurinko tai topaasi ja sen joustava ääriviiva on siro ja luja kuin laivan keula. Sen keltaisista silmistä jää yksi ainut viiru johon lentävät yön kolikot. Oi pikkuinen keisari ilman keisarikuntaa, isänmaaton valloittaja, salongin pieni tiikeri, eroottisten taivaskattojen lemmensulttaani, sinä komennat myrskyssä rakkauden tuulta kun liikut ja painat maata vasten neljä herkkää jalkaa, nuuhkit, epäilet kaikkea mitä maa kantaa päällään, sillä kaikki on saastaista kissan tahrattomalle käpälälle. Oi huoneiston joutilas peto, yön röyhkeä käpälänjälki, laiska, jäntevä ja etäinen, syöverinsyvä kolli, asumusten salainen poliisi, jonkin kadonneen sametin tunnusmerkki, varmaankaan et ole lajina arvoitus, kaiketi et ole mysteerio, kaikki sinut tuntevat; kuulut ihan tavallisimpaan talonväkeen, kaiketi kaikki luulevat niin, kaikki luulevat olevansa kissansa isäntiä, omistajia, kissan enoja, kavereita, virkaveljiä, oppilaita tai ystäviä. Minä en. Minä luulen toisin. Minä en tunne kissaa. Minulle on tuttua monenmoinen, elämä ja sen arkipelaagi, meri ja kaupungin laskemattomuus, kasvitiede, naiset ja niiden kummat salat, matematiikan kertotaulut ja miinukset, maan vulkaaniset suppilot, palokuntalaisten palkitsematon hyvyys, pappien sinertävä atavismi, mutta kissasta minä en saa selvää. Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen, sen silmissä on kultaiset numerot.”

Päivi

Hyvä päivä
Tulkoon ilo. Tulkoon suru.
Riittää pieni onnen muru.

Seija

Nyt muuttuu mun päivien biitti, edessä pian on rippiriitti. Sen takia meillä on juhlat ja sukumiitti, jos paikalle tulet, siitä sulle nyt jo kiitti!

Sanna

Vappu on taas, vappu on taas, simaa ja munkkeja lapset ja aikuiset saa – kaikilla on hirmuhauskaa! Pallot ja serpentiinit kotia koristaa, ulkosalla kevätkukat kukkii ja aurinko suo loistettaan. Kevään suloinen aika meitä nyt lohduttaa, kesän lämpimän syliin meitä hellästi johdattaa. Iloista Vappua kaikille!

Kaija Munne

Vielä heräsit aamuun keväiseen tunsit poskellasi auringonsäteen. Sitten nukahdit uneen rauhaisaan, lähdit Taivaan enkelin matkaan. Niin paljosta Sua kiittää saan, elät tuhansissa muistoissa ainiaan. Ikävä ja kaipuu on mitä syvin, mutta nyt, ÄITI, nyt kaikki on hyvin.

Marja-Sisko

Tyttö taivahan takana, kuin keiju satumaan. Sinun on satujen saari, sinun on onnen valtakunta, auringon hymy kasvoillaan, Ystäväni, sinä se olet! ~Cessulle onnittelut syntymäpäivänään

Marja Viitala

Katsoppas ulos taivahalle, pääsiäisnoita kaartaa kotitalosi ylle, ja kutsuu sua luuta-ajelulle: \”Tule ja istu kanssani luudalle, lennätän sinua maailman ympäri, saat nähdä kaikki maailman ihmeet ja maat, ja pääset jopa Afrikkaan, ja saat norsun selässä matkustaa. Tule jo, ja aukaise satujen haat, niin aukenee sinulle kaikki maailman ihmeet ja maat. Silmät kiinni kun laitat, niin jo heti ratkiriemukasta matkaa taitat.\”

Kaija Munne

Elämässä on aikoja jolloin turvallisen saarekkeen löytyminen on tärkeää, kuin pelastumista varmalta tuholta. Eikä saarekkeen tarvitse näyttävä olla. Pienikin tila riittää. Ystävän läheisyys, lämpöinen sana tai käsi oikeaan aikaan. Rakkaan olkapää valmiina ottamaan vastaan. Sekin on riittävä joskus. Ei saarekkeen tarvitse iso olla, kunhan se vain on luja.

Tuire Luoma-Pukkila

Talviaamuna Katson ulos ikkunasta talvimaisemaan, lunta valkeaa on kalliomme tulvillaan. Sen kirkkaus ja valo mielen rauhoittaa, kauneudellaan kantaa päivään tulevaan. Talvi 2021 Tänä vuonna sittenkin tuli talvi, vaikka hitain askelin. Joulun olan takaa kurkisti, vihdoin uskalsi tulla näkyviin; alkoi lunta satamaan – maalasi maisemaan, vanhanajan runsaslumisen, meille rakkaan talven. Meistä kuori esiin sen; reippaan talvi-ihmisen. Koronatalvella 2021 Ei päivää ilman koronauutista, niitä tulee joka tuutista. Pieni ihminen ihan ahdistuu, sydän suppuun puristuu. Onneksi on talvi valkea, lumirikas ihana – lahjoittaa lumi valoaan, kera auringon suo hanget hohdettaan. Hyvä on lenkkeillä, luistella, hiihtää, mäkeä laskea, alas kiitää, ulkosalla aikaa viettää, tavata turvavälein rakas ystävä. Vaikka ulkomaille ei mennä saa, voi kotimaassa vapaasti luonnossa vaeltaa, sieltä voimaa ammentaa. Kiitos talvi kun tulit meitä auttamaan, korona-ahdistusta pois poistamaan! Lumihiutaleet Lumihiutaleet hiljaa leijailee, maa valkean vaipan yllensä saa. Pitkästä aikaa on oikea talvien talvi; pakkaslumi narskuu jalkojen alla. Helmikuun kaunis pakkassää, sisäisesti meitä lämmittää. Vaikka pakkanen punehuttaa nenän ja poskipäät; kaikki ulos nyt joukolla lähdetään. Elämän kangaspuut Elämän kangaspuissa vaihtuivat värit kuin varkain. Olin jo tottunut näkemään pitkän synkän syksyn pimeät raidat, tottunut niin, etten enää muuta uskaltanut odottaa, kun yht`äkkiä vuodenvaihteen jälkeen luonto yllätti; talven sukkula heittää elämän loimiin lumenvalkoisia kuteita; valkoiset raidat levittäytyvät silmien eteen, houkuttelevat tanssimaan talvisen luonnon muokkaaman lumimaton päällä. Helmikuun aurinko tanssii kanssani! Mindy-kissa Minun kissani on aivan verraton, se rakastaa lunta ollen vallaton. Heti aamusta aikaisesta se ulos kirmaisee, kiertää pihan ja lumessa kieriskelee – ei pakkanenkaan sitä haittaa, mutta jälkeen ulkoilun ruoka ja uni sille kyllä maittaa. Se käy pitkäkseen olohuoneen soh-van päälle ja naukaisee minulle, emännälle: ”Laitappas` takkaan valkea, olen melkein kylmästä kankea!” Aforismeja Neljä emäntää, jotka tietävät oman arvonsa ja pukeutuvat sen mu-kaan; kevään emännällä heleät vihreät, leskenlehden keltaiset, sinivuokon siniset ja tuomen valkoiset värit, kesän emännän vaatteet tuovat mieleen taiteilijan väripaletin, syksyn emäntä pukeutuu ruskan väreihin, keltaiseen ja punaiseen, talven emäntä valkoiseen turkkiin, jonka helma ylettyy tänä talvena -21 koko kauniin maamme ylle. Helmikuu ja maaliskuu ovat pariovi kevään olohuoneeseen. Aurinko toimii ovimiehenä. Karhu on viisas; kun luonnon buffetpöydässä ei ole sille tarjot-tavaa, asettuu se makuulle ja nukkuu, kunnes uusi kevät koittaa ja tarjoilee taas antimiaan. Jokaisella vuodenajalla on omat rakastajansa, sillä joku on vank-kumaton kevään lapsi, joku kesän, joku syksyn, joku talven. Toisissa maissa on tippukiviluolat. Meillä Suomessa jään ja veden pakkasessa muodostuvat upeat jääpuikkoveistokset. Luonto on fyysisesti, sekä psyykkisesti ihmistä hoitava; puoli-tuntia luonnossa vastaa hyvinkin puoltatoistatuntia psykiatrin vastaanotolla. Helmikuun auringossa kimalteleva lumi on maan kuninkaallinen kruunu. Kun syksyn synkkyys vaihtuu talven valkeaan lumivaippaan valahtavat maahan kahleet, jotka syksy on ympärillemme sitonut. Maaliskuussa syntyneenä minä rakastan juuri tuota kuukautta, se on täynnä toivoa tulevasta, uudesta ihanasta kesästä

Kaija Munne