Aino Tola, Espoo

Kiitos Aino, jokainen päivä sinun luokassasi on erilainen seikkailu oppilaille ja viikoittain olet jakanut ne vielä meille vanhemmille. Sinun tulosi opettajaksi Toppelundin kouluun oli kuin Maija Poppanen olisi tuonut positiiviset toimintatavat jokaiseen päivään. Sinä olet todella taitava tukemaan oppilaita toimimaan yhdessä toinen toisen kanssa. Olet tuonut lukuisia luovia opetusmenetelmiä oppitunneillesi mm.Larpin, ja kannustusmenetelmäsi tukevat kaikkia oppilaita tasapuolisesti. Teidän luokka on varmasti käynyt eniten Suomessa tutustumassa erilaisiin paikkoihin,tapahtumiin ja ammatteihin jo alakoulussa. Sinä olet osoittanut innostuksellasi, että suomalaisessa koulussa on mahdollista tehdä koulupäivien aikana vaikka mitä mielenkiintoista, kunhan vaan opettajalla on halua kokeilla erilaisia asioita ja koulun rehtori antaa siihen mahdollisuuden – kiitos myös rehtori Osmo Sorsalle siitä.

– Virpi Hänninen