Kirja kadotetun lapsuustarinan etsimisestä ja löytämisestä. 1960-luvun lapsuusaikaan sukeltava koskettava kertomus tottelemisen ja vaivattomuuden ehdoilla kasvamisesta, salaisuuksien kantamisesta ja yksin selviytymään oppimisesta.
Kun lapsuusmuisti katoaa kuiluun, ja mennyt hiipii iholle vuosikymmenten jälkeen, ei vaihtoehtoja enää ole. Vapautuakseen vaientamisen kahleista on kohdattava muistonsa ja sanoitettava oma totuutensa.
Kirja vaikenemisen hiljaisesta ja vaurioittavasta vallasta, ehdoilla rakastamisesta, yksin selviämään jättämisestä ja käsittelemättömien traumojen siirtymisestä sukupolvien ketjussa. Vaivattomina nähdyt lapset eivät ole häiriöksi, mutta onko sittenkin vaarallisempaa vaienneiden lasten näkymätön kärsimys, näennäinen selviytyminen ja suojaksi kasvanut miellyttäminen?
Perheiden ihmissuhteisiin kajoamattomaksi salattu koskettaa lähes jokaista. Miten kertoa siitä, mistä ei voi kertoa? Ja miksi siitä ei voisi jo kertoa?
Tarinallinen tietokirja, joka sijoittuu 1960-70 -lukujen lapsuuteen Otaniemessä. Kertomus kuljettaa henkilötarinan sydämessä pienen kylän muutoksen nykyhetken mittavaan kehitykseen.
30pv alin hinta: 24,90€