Hääpuhe:
Hääpuhe:
KAHDELLE
Ajatellaan, että on tie – puut ja tuuli ja aurinko – siis kaunis tie. Tietä kulkee kaksi ihmistä, on onnellista, jos he tarttuvat toisiaan kädestä. Jos toinen jää jälkeen, toinen odottaa, toinen puhuu, niin toinen haluaa kuunnella, toinen on vaiti, toinen hiljenee ja auttaa toista löytämään sanat. Toisella on painava reppu, toinen ottaa sen kantaakseen, toisella on nälkä, niin toinen löytää taskustaan leivän, he istuvat tierummun kaiteelle ja panevat sen tasan. Tulee hämärä: toinen kompastuu, niin toinen auttaa kädestä ylös, toinen eksyy tieltä, toinen huutaa ja menee etsimään, toinen väsyy, toinen puhuu väsymyksen ohi. Tulee ilta illat, yö yöt, aamu aamut… Jonakin päivänä toisella on sylissään kolmas joka huutaa ja he oppivat yhdessä olemaan neuvottomat. Tämä kertomus on tosi kuin kaikki tosikertomukset, tarkoittaa teidän aviollista matkaanne. Aina voi tietysti epäillä ja aiheesta, sillä lisääntyvätkö varat jos kaksi pennitöntä panee rahansa yhteen, ja onko Jumalan siunaus kuin kertolaskuvirhe, että kaksi kertaa kaksi olisikin kymmenen. Mutta yhden asian te tiedätte, jollette tiedä opitte kai tietämään: maailma ei ole hyvä, ja ihminen olemassaolossaan on kovin paljon yksin. On hän tuhannesti yksin toisesta huolimatta, mutta paljon on se, että hän on yksin toisen kanssa, joka myös on yksin, sillä sen suurempaa onnea ei ihmisellä ole kuin toinen ihminen. Ja sen vallan Jumala on ihmislapsille antanut, että he voivat päästä toisensa kanssa kaikkiin niihin taivaisiin joita on.
Leo Ilkka Vuotila